On jo useita vuosia siitä, kun käytin Sydäntuli -sanaa ensimmäisen kerran. Silloinkin se tuli henkiseltä puolelta ja tahtoi toimintaa, mutta nyt se tuli uudelleen: Sydäntuli – ja oman tien kulkeminen.
Muistan miten hämmästynyt olin, kun luin ensimmäisen kerran – ainakin tietoisesti – miten Steiner kertoo että ihmisen chakroista vain sydänkeskus on fyysisellä tasolla. Muuta ovat korkeammilla tasoilla, eli symmetrisesti: kurkkukeskus sydämen yläpuolella ja solaarikeskus sen alapuolella ovat eetteritasolla, otsakeskus ja sakraalikeskus ovat astraalitasolla ja kruunukeskus sekä juurikeskus alemmalla henkisellä tasolla.
Ihmettelin miten on mahdollista, että me emme ajattelun otsakeskuksessa ja puheen ja ilmaisun kurkkukeskuksessa olisikaan varsinaisesti kunnolla maan päällä. Mutta niinhän se on. Todellisuus kietoutuu ympärillämme moninaisena, ja yksi näitä suuria kehityksen kaartoja on se, että tietoisuudeltamme me olemmekin vasta tulossa todella maahan. Ja totta se on: emme me juurikaan tiedosta sitä mitä on maa itse. Me tunnemme kyllä aika paljon luontoa maan päällä, mutta hyvin vähän itse maasta.
Onko siis niin, että mitä enemmän me kuljemme kohti omaa sydäntämme, sitä enemmän me laskeudumme alas, aidosti maaäidin helmaan!
Maa tekee meidät vapaaksi
Ja maa on se, mikä myös tekee meidät vapaaksi. Nyt me liidämme tietoisuudellamme irti maasta. Me kyllä käytämme sitä hyväksemme monin tavoin, mutta emme kuitenkaan oikein tajua sitä. Mutta emmehän me tajua omaa fyysistä kehoammekaan. Todellisuudessa me olemme siis irti. Kuten henkinen opetus kertoo, arkkienkeli Mikael on laskenut ihmiskunnan käyttöön kosmisen tietoisuuden, tavallaan ennenaikaisesti. Tällä tietoisuudella me pystymme lähettämään luotaimia aurinkokuntamme reunoille, mutta paljon siitä mitä me todelle olemme, jää ymmärtämättä.
Nykytietoisuudella meidän varsinainen tietoisuuden käyttöchakramme oli pitkään otsachakra, mutta viimeisten runsaan parinkymmenen vuoden aikana puhumistietoisuuden energiakohta on laskeutunut otsasta ensin suuhun ja siitä vielä alemmaksi, jopa kurkkukeskukseen saakka. Tämä toki pätee vain yhdellä tarkastelutasolla, mutta joka tapauksessa me olemme lähestymässä puhe-energioissamme seuraavaksi sydäntä, sydänvoimia.
Mutta samalla kun me lähestymme sydäntämme, jonka keskeinen elementti on tuli, aivan kuin minuudellammekin, me koemme yhä kipeämmin myös irrallisuutemme sydämestä. Kun tuli ja vesi henkisinä energioina työskentelevät läheisessä yhteistyössä keskenään, niin monet meistä ovat nykyaikana vaarassa pudota minuuden aktiivisesta lämmöstä ja tulesta veden laiskempaan, passiivisempaan puoleen, jota tuli ei innoita. Sitä me nimitämme masennukseksi.
Masennus ei mitenkään ole pelkästään huono asia, koska siitä palattuamme me olemme oppineet jotain lisää hengestä ja tulesta, vaikkemme olisi siitä niin tietoisiakaan. Varsinainen ongelma lienee nyt se, että vanha uskonnollisuus ei enää kanna moniakaan meistä. Uskonto, re-ligio, uudelleen liittäminen henkeen on koko ajan menettämässä otettaan. Ja miksi niin tapahtuu? Siksi että ihmiskunnan on saatava mahdollisuus itse löytää oma uskontonsa, jokaiselle aivan itse. Emme voi enää tukeutua vain isiemme ja äitiemme tai kansamme uskontoon, vaan meidän on löydettävä vapaasti se sisäinen voima, joka kykenee jälleen hehkuttamaan sydämemme, ja lämmittämään ja saattamaan liikkeelle meissä olevan ”veden”.
Jalkojen viisaus
Vesi on myös viisautta, jolle me alamme yhä enemmän herätä, mutta meidän on herättävä myös ruumiissamme olevan vesielementin voimalle kyetäksemme uudistuneina kulkemaan omaa tietämme maailmassa. Kun me lähestymme sydämemme henkistä lämpöä ja tulta, se herättää meissä mahdollisuuden avautua myös jalkojemme ”veden” viisaudelle, virtaavuudelle, maan koskettamiselle.
Tiedämmehän, että kun toinen puoli, se joka meissä on nyt aktiivinen, tietoisuudestamme tukeutuu fyysisiin aivoihin, niin meillä on muitakin tietoisuuksia. Yksi niistä on jalkojen tietoisuus. Kävelemällä maan päällä me itse asiassa ”ajattelemme”, me ajelemme kehotietoisuudellamme maaäidin maaaivojen pinnalla. Ennen kun maa oli paljon elävämpi, ihmiskunnalla oli tietoisuus, joka todella koki maan omien energioiden erilaisuuden ja niiden muistot maan eri kohdissa. Siksi ihminen saattoi saavuttaa viisautta kulkemalla maan ”aivojen” pinnalla.
Nyt tuo vanha maatietoisuus on melkein hävinnyt, mutta se alkaa muodostua uudelleen. Kun me lähestymme sydäntämme, me aktivoimme ja luomme uutta maan pinnalla kulkemalla sen pinnalla, joko konkreettisesti jaloilla tai kulkemalla eteenpäin elämässämme. Jotta tuo uusi yhteys maahan, sen eläviin aivoihin tai elävään tietoisuuteen voi syttyä, me tarvitsemme myös jalkojemme lämpiämistä, energeettisesti.