Hyperborea, ikuisen auringon maa

post thumb
Henkisyys
kirjoittanut Vivian/ 11 Sep 2021

Hyperborea, ikuisen auringon maa

Kreikkalaisen mytologian maa, Hyperborea, oli maa kaukana pohjoisessa. Tässä maassa aurinko nousi ja laski vain kerran vuodessa. Ja juuri tämän maan kansalaiset hyperborealaiset yhdistetään palvontaan. Mitä palvonta heille tarkoitti? Mytologian mukaan he palvoivat Artemista sekä Apollonia. Nämä kansalaiset asuivat siellä, minne pohjoistuuli ei päässyt ja aurinko paistoi jatkuvasti. Tässä maassa asui siis täydellisen onnellinen kansa.

Hyperborea oli niin hyvä maa asua, että asukkaat siellä elivät täydellisen onnellisina, koska heillä ei ollut tauteja, kärsimystä eikä myöskään mitään eripuraa. Ja juuri siksi heidän ajateltiin olevan Apollonin suosikkeja. Heitä pidettiin rauhallisina sekä iloisina ja oikeaoppisina.

Miksi Hyperborea yhdistettiin Apolloniin

Kysymys on yhtä mielenkiintoinen kun se, että mitä on energiahoito. Avataanpa vähän Apollonin taustaa. Hän oli luonteeltaan shamaaninen, joten hänellä oli yliluonnollisia kykyjä. Parannustaidon lisäksi hän osasi ennustaa ja hänellä oli valtava innostus runouteen. Myöhempinä aikoina hän oli valon ja auringon jumala.

Jos tuosta jo voi vetää suoran johtopäätöksen, niin Hyperborea oli paikka, johon aurinko paistoi aina. Ja jos Apollon oli sekä valon, että auringon jumala, arvailumme alkaa osua kohdalleen. Hyperborealaiset palvoivat Apollonia, koska hän oli auringon jumala ja näin aurinko paistoi heidän omaan maahansa jatkuvasti. Myös näiden asukkaiden onni johtui paisteesta.

Mitä on palvonta?

Palvonta on jonkin yliluonnollisen kuten jumalan tietynlaista palvelua. Tätä yliluonnollista tahoa pyritään mahdollisimman hyvin miellyttämään, jotta vastineeksi saadaan jotakin apua tai paremmat olot. Palvonnan tapoja ovat:

  • • Palvontamenot eli rituaalit
  • • Yhteydenotot kuten loitsut ja rukoukset
  • • Seremoniat, joissa esimerkiksi uhrattiin

Luonnonpalvonta

Palvonta voi kohdistua yhtä lailla henkiolentoon, mutta myös luontoon tai sen ilmiöihin. Luonnonpalvonta voi olla myös uskonnon muoto, ja sitä on ollut paljon juuri monijumalaisissa uskonnoissa sekä varhaisissa primitiiviuskonnoissa. Luonnossa olevia esineitä ei varsinaisesti palvottu jumaluuksina vaan enemmänkin ilmentyminä jumalista. Esimerkiksi kiviä on palvottu monissa kulteissa.

Palvonta on siis vanha asia ja hyvin monimuotoinen. Se voi kohdistua myös eläimiin, taivaankappaleisiin ja jopa luonnonilmiöihin. Kuten äsken jo kerrottiin, niin aurinkoa ovat palvoneet myös muukin kuin vain hyperborealaiset. Ja palvontaa on myös kohdistettu paljon ukkoseen sekä sateen. Ukonilma on kertonut karua kieltä siitä, että palvonnan kohde ei ole ollut lainkaan tyytyväinen.