Yin ja yang

post thumb
Henkisyys
kirjoittanut Vivian/ 30 Dec 2021

Yin ja yang

Yin ja yang ovat osa kiinalaista filosofiaa ja niitä hyödynnetään melko paljon etenkin kiinalaisessa lääketieteessä. Ne kuvataan usein toisiinsa kietoutuneen mustan ja valkoisen pisaran muodostamana ympyränä. Niiden ajatellaan olevan maailmankaikkeuden kaksi vastakkaista puolta. Ne ovat perusvoimia, jotka myös täydentävät toisiaan. Yin kuvastaa feminiinisyyttä, passiivisuutta, kosteutta ja pimeyttä. Yang on puolestaan maskuliinisuuden, kuivuuden, aktiivisuuden ja valon symboli.

YIN JA YANG HISTORIASSA

Yin ja yangin historia ulottuu kauas. Alun perin yin uskottiin olevan kukkulan varjoisa ja yang puolestaan valoisampi puoli. Kuitenkin maan pyöriessä, tilanne muuttuu ja aiemmin varjossa ollut puoli onkin pian valoisa puoli. Siten yin ja yang muuttuvat jatkuvasti toisikseen kaikessa. Tänä päivänä tätä filosofiaa tarjoaa esimerkiksi Yin ja yang -jooga, jossa yhdistyvät rauhoittavat ja yhdistävät elementit.

Yin & yang ovat siten toisistaan riippuvaisia sekä erottamattomia. Ne ovat jatkuvassa muutoksessa ja liikkeessä pyrkien kuitenkin löytämään jatkuvasti myös tasapainon. Yhdessä ne muodostavat kokonaisuuden, jota kutsutaan taoksi. Tao merkitsee tietä, jossa tavoitteena on löytää tasapaino. Se ei kuitenkaan ole vakaa tila, vaan muuttuu jatkuvasti, kun yin & yang ovat vuorovaikutuksessa.

YIN JA YANG -JOOGA

Yin ja yang hyödynnetään paljon hyvinvoinnin ja terveyden hoitamisessa, kuten joogassa. Yin jooga on hidas ja meditatiivinen kokemus. Siinä kukin liike kestää pitkään. Tarkoituksena keskittyä hoitamaan niitä kudoksia, jotka ovat tiukkoja, ja jotka antavat keholle muodon. Samalla tuetaan energiakanavien hyvinvointia. Yin jooga onkin erittäin hyvä joogan muoto lähes kenelle tahansa. Sen jälkeen olo on virkistynyt ja levollinen.

Yang jooga on puolestaan hyvin dynaamista sekä lihaksia venyttävää. Siis täysi vastakohta yang joogalle. Hyvä vaihtoehto näille on yhdistelmä yin ja yang jooga, jossa yhdistyvät yin kudoksia hoitava ja meditatiivinen tyyli sekä myös yangin enemmän lihaksia venyttävä jooga.

ENERGIAT TASAPAINOON

Omassa elämässä kannattaa pyrkiä tasapainottamaan yin ja yang. Jotta voimme hyvin, tarvitsemme molempia puolia. Kannattaa ensin pyrkiä tunnistamaan energioiden epätasapaino ja sen jälkeen tehdä toimenpiteitä tasapainon löytämiseksi. Kun tasapaino löytyy, olo on seesteinen ja pystyy hallitsemaan paremmin oman elämän eri palaset. Samaan aikaan mieli on kirkas ja rauhallinen ja toisaalta voi tehdä muita asioita, kuten ottaa pelattavaksi kasino-korttipeli tai lukea kirjaa.

Hyvinvointitrendit vaihtelevat maailmantilanteen ja sukupolvien välillä. Yin & yang sekä kiinalainen filosofia on siitä kiinnostava, että sitä on harjoitettu jo vuosisatojen ajan. Se ei siis ole mikään uusi trendi, vaan pitkään vallalla ollut ymmärrys energiavirroista ja energioiden tasapainon merkityksestä.

YIN JA YANG, TUNNISTA EPÄTASAPAINO

Yin ja yangin epätasapainon voi tunnistaa muutamilla vinkeillä. Kun tasapaino löytyy, on esimerkiksi henkimaailman aistiminen helpompaa. Mikäli yin energiassa on puutteita, voi se näkyä negatiivisesti esimerkiksi pinnallisuutena, materialismina, kärsimättömyytenä, ärtyisyytenä ja univaikeuksina. Myös kehon oireet, kuten hikoilu, rytmihäiriöt, ripuli ja häiriöt ruuan imeytymisessä voivat kieliä yin energian puutteesta.

Vastaavasti yang energian puute oireilee silmätulehduksina ja hengityselinsairauksina. Myös ummetus ja ruoansulatusvaivat saattavat vaivata. Yangin puute aiheuttaa myös aloitekyvyttömyyttä, melankolisuutta, passiivisuutta ja väsymystä. Se voi ilmetä myös jahkailuna sekä kykenemättömyytenä tehdä päätöksiä.

Yin ja yang energioita voi vahvistaa liikunnan avulla. Yin vahvistamiseksi sopii rentouttava liikunta ja yangin reipas urheilu. Yangia voi vahvistaa lämpimällä voimaruualla, joissa on runsaasti mausteita, kuten chiliä. Yin vahvistuu puolestaan viilentävistä ruuista ja kuidusta. Tällaisia ovat esimerkiksi salaatit, keitot ja kylmät ruuat. Kun energiat ovat tasapainossa, myös mieli ja keho voivat hyvin.